Pages

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ensimmäinen Essieni. :3

Kävin eilen alennusmyynneissä. Huh, inhoan ruuhkaa niin paljon etten edes yrittänyt sovitella vaatteita. Lähinnä keskityin etsimään jos kosmetiikkaa tai kynsijuttuja olisi halvalla. Anttilasta sitten teinkin superlöydön: Essie vain eurolla! Vaikka lakan sävy oli ensikatselmalta vähän nääh, mutta pakkohan se oli kotiuttaa varsinkin kun tämä on nyt ensimmäinen Essien lakkani. :3



Ihastuin lakkaan heti kun sain sen kynsille! Yleensä olen vältelly ruskeita lakkoja, enkä omistakkaan kuin yhden tummanruskean lakan ennestään, jota sitäkin olen käyttänyt ehkä kerran. Mutta tämä on mielestäni oikein kiva! Ei edelleenkään yllä lempparilakkoihini, mutta enköhän minä tälle käyttöä löydä. :) 
    Muistuin myös lakkauksia suunnitellessani etten ole ikinä tehnyt puolikuumanikyyriä! Nyt sitten sain oivan tilaisuuden kokeilla sitä. Epäilin onnistumistani puolikuu -muodon luomisessa mutta se osoittautui yllättävän helpoksi! Tätä lakkaustyyliä tulen kyllä käyttämään tulevaisuudessakin, nopeaa, helppoa ja kuitenkin ihan söpön näköistä. :) 

ps. Minut löytää nykyään myös INSTAGRAMISTA nimimerkillä " enniriikka " :) ( <-klik! )Yritän vihdoinkin rueta käyttämään sovellusta. Joten jos haluat seurata minua, seuraan aina takaisin. Tai jos haluat vain uuden seuraajan, jätä käyttäjänimesi vaikka kommenttikenttään niin minä seuraan sinua. :) 

pps. Nyt otsikkoa pohtiessani rupesin miettimään, että onko nämä kynnet puolikuumanikyyriä vai onko nämä enemmän puolikuumanikyyrit. Apua! :D 

5 kommenttia:

  1. Olipas halpa löytö:) ja kaunis ruskea, jos niin voi sanoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja mun mielestäni nämä sun tekemät kynnet on enemmän ruffianit kuin puolikuut:)

      Poista
    2. Tämä lakka on omalla tavallaan kyllä nätti, outoa kyllä. :D Aa okei, miten en ole ruffianista koskaan kuullutkaan, olen vain aina mieltänyt kaikki tämänkaltaiset lakkaukset puolikuumaneiksi. No nyt ollaan sitten tässäkin asiassa hitusen viisaampia, kiitoksia tiedosta! :)

      Poista
  2. Joo, tällainen mani on ruffian, puolikuussa se kaari menee toisinpäin : )

    Ruskea on tavallaan aika vaikea väri kynsissä, mulla on niin paljon ruskeita vaatteita että se sointuisi niihin tosi hyvin mutta tosi harvoin ruskeita lakkojani tulee käytettyä : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, oon tähän saakka onnistunut välttämään ruffian -käsitteen kokonaan, mukava oppia uutta! :'D Mullakin on sama homma, ruskeat sekä harmaat sävyt sointuisivat hyvin vaatteisiin mutta niitä harvemmin tulee käytettyä kynsillä. :)

      Poista